Luokkakilpailut 3: Yksilöiden luokat 3., 6., duo/triot ja stara

3.12.2018
thumb image

Kolmannet ja tämän syksyn viimeiset luokkakilpailut kilpailtiin 1.-2.12.2018 Jyväskylässä Vaajakosken liikuntahallilla. Kilpailuluokkina olivat yksilöiden luokat 3. ja 6. sekä duo/triot ja stara.

Lauantai alkoi duo/trio -kilpailuilla, johon ei ollut osallistujia seurastamme. Päivää jatkettiin 6. luokan kilpailulla, johon osallistui Elise – J:n Nella Aaltonen. Nella voimisteli vapaaohjelman lisäksi narulla, keiloilla ja vanteella. Uusi naru ohjelma tuotti vaikeuksia tällä kertaa ja ohjelmaan mahtui useita virheitä. Seuraaviin ohjelmiin lähdettiin uudella tsempillä, joskin ensimmäisen ohjelman epäonnistuminen näkyi jonkin verran Nellan suorituksissa. Ihan parasta Nellaa emme näissä kilpailuissa nähnyt, mutta kilpailun loppua kohden suoritukset paranivat huimasti. Nella sijoittui lopulta kovatasoisen voittokolmikon taakse hienosti sijalle 4. Kilpailun voitti Ovon upea Lili Arvelo ja toiseksi Ovon Lia Kallio. Kolmanneksi voimisteli Tampereen Sisun Anastasia Rogotzhina.

Sunnuntaina kilpailut jatkuivat 3. luokan kilpailulla, johon Järvenpäästä matkasi peräti kuusi voimistelijaa. Parhaiten kuusikosta suoriutui Minttu Hänninen, joka voimisteli upeasti kilpailun kolmanneksi. Minttu kilpaili valmiin vapaaohjelman lisäksi omalla vanneohjelmallaan. Hieno suoritus! Minttu on syksyn kilpaillut menestyksekkäässä Sarabit -nuorten joukkueessa, mutta aikaa on selvästi riittänyt myös yksilöohjelmille. Säde Kuusi voimisteli niin ikään hienosti kategoriaan 1 ja sijalle 15. Säde kilpaili myös valmiilla vapaaohjelmalla sekä vanneohjelmalla. Claudia Leppäsen ja Rebecka Tärnon pisteet riittivät kategoriaan 3 ja Iida Grönröös ja Lauran Kettunen voimistelivat kategoriaan 4. Kolmannen luokan kilpailut voitti Imatran voimistelijoiden Miisa Kurvi ja toiseksi voimisteli Ovon Aida Berglund.

Onnea kilpailussa menestyneille voimistelijoille sekä valmentaja Natalia Burmakille.

Kiitos valmentaja Vilma Lahtiselle, joka luotsasi tyttöjä sunnuntain kilpailussa sekä valmentaja Alma Kauraselle, joka treenasi lauantaina kotiin jääneiden tyttöjen kanssa. Kiitos Jyväskylän Voimistelijat -79 hyvin sujuneista kilpailujärjestelyistä.

Kuvia 3. luokan kilpailusta

Seuraavaksi tähtäämme katseet kohti Elise – Järvenpään 15-vuotisjuhlanäytöstä, joka pidetään Liikuntahallilla 16.12.2018 klo 14! Tervetuloa!