Vastuullisuus
Seura tarjoaa voimisteluryhmiä lapsille ja nuorille, aina voimistelun alkeista huipulle asti. Seurassa voi harrastaa voimistelua yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti laadukkaassa valmennuksessa. Toiminnan tavoitteena on iloinen ja elämyksiä tuottava läpi elämän kestävä liikuntaharrastus.
Seuran toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Toiminnan tavoitteena on laaja-alaisen ja tasa-arvoisen liikuntakulttuurin edistäminen. Toiminnan suunnittelussa ja valmennuksessa noudatetaan Voimisteluliiton Lasten voimistelun linjausta.
Seuran vastuullisuusasioista vastaa johtokunta, johtokuntaan voi olla yhteydessä info@elisejarvenpaa.fi.
Hyvä hallinto
Seuran johtokunta on sitoutunut toimimaan urheilun Reilun pelin periaatteiden sekä Voimistelun eettisten periaatteiden mukaan. Toiminnan kehittämisen pohjana on Lasten voimistelun linjaus. Johtokunnan jäsenet ovat suorittaneet Seuran hallinto-verkkokurssin. Seuran työntekijöillä on lainmukaiset työsopimukset. Yhdistysrekisterin tiedot päivitetään vuosittain vuosikokouksen jälkeen johtokunnan jäsenten vaihtuessa.
Turvallinen toimintaympäristö
Harjoituksista vastaa aina aikuinen, asianmukaisen koulutuksen saanut valmentaja tai ohjaaja. Emme hyväksy kiusaamista, häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä kenenkään toimijan osalta. Jos havaitset seuran toiminnassa epäasiallista käytöstä, otathan yhteyttä puheenjohtajaan osoitteeseen info@elisejarvenpaa.fi. Epäasiallisen käytöksen tapaukset käsitellään seurassa seuraavan polun mukaisesti: valitus vastaanotetaan ja kirjataan -> seuran puheenjohtaja päättää, kuka/ketkä tapausta käsittelee -> arvioidaan rikos- ja lastensuojeluilmoituksen tarve -> seuran sisällä käsiteltävien asioiden kohdalla osapuolten kuuleminen -> päätökset jatkotoimenpiteistä -> kirjallinen yhteenveto -> asianosaisten tiedottaminen.
Seuralle on laadittu eri toimijoille pelisäännöt.
Voimistelijoiden pelisäännöt
• Olemme ystävällisiä kaikille, otamme kaikki huomioon ja toimimme hyvien käytöstapojen mukaisesti.
• Ketään ei kiusata, arvostella tai muuten kohdella huonosti. Jos havaitsen tällaista käytöstä, kerron asiasta valmentajalle, vanhemmalle tai muulle aikuiselle.
• Jokaista kannustetaan ja olemme kaikki yhdenvertaisia.
• Annamme kaikille harjoittelurauhan ja kuuntelemme valmentajaa.
• Meillä on oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Saamme kieltäytyä mm. avustamisesta.
• Otan valmentajani kanssa puheeksi mahdolliset omaan harjoitteluun vaikuttavat asiat.
• Kilpailuissa ja tapahtumissa edustan seuraani ja toimin esimerkkinä muille.
Huoltajien pelisäännöt
Vanhempien tuki ja kannustus lapsen urheiluharrastukselle on erittäin tärkeää, ja sekä seura että valmentajat arvostavat suuresti vanhempien työpanosta yhteisen asian eteen.
• Huolehdin, että yhteystiedot jäsenrekisterissä ovat ajan tasalla laskutusta ja yhteydenpitoa varten.
• Hoidan lapseni kausi-, kilpailu-, leiri-, lisenssi- ja muut ilmoittautumiset sekä maksut ajoissa.
• Kerron valmentajille tarvittavat tiedot lapsen terveydestä ja vamma/kiputilanteissa järjestän lapselle asianmukaisen hoidon ja kuntoutuksen, josta informoin valmentajaa.
• Huolehdin, ettei lapsi harjoittele sairaana, eikä palaa liian aikaisin harjoituksiin sairauden tai vamman jälkeen.
• Huolehdin, että lapsi tulee ajoissa harjoituksiin asianmukaisissa varusteissa ja hiukset ovat kiinni. Kilpailevilla voimistelijoilla tulee olla sääntöjen mukaiset välineet, joiden valintaan saa tarvittaessa apua omalta valmentajalta.
• Huolehdin, että lapsi haetaan harjoituksista heti harjoitusten päätyttyä.
• Ilmoitan suunnitelluista poissaoloista oman ryhmän valmentajalle hyvissä ajoin. Ilmoitan myös sairauspoissaoloista.
• Opetan lasta huomioimaan positiivisesti toiset harjoituksissa, kilpailuissa sekä tapahtumissa ja toimin tässä itse esimerkkinä.
• Annan valmentajille työrauhan ja ymmärrän valmentajan tärkeän roolin lapsen elämässä.
• Kunnioitan valmentajan päätöksiä sekä tuen lasta ja valmentajaa päätöksen toteutuksessa. Opetan lastani avoimuuteen ja rehellisyyteen.
• Ongelmatilanteissa otan heti yhteyttä valmentajaan ja asia selvitetään aikuisten kesken.
• Ymmärrän lajin vaativan luonteen ja kannustan ahkeraan harjoitteluun, yrittämiseen ja pitkäjänteisyyteen.
• Kilpaurheiluun kuuluvat oppimisen, onnistumisen ja itsensä voittamisen riemu ja ilo, mutta välillä myös pettymisen ja epäonnistumisen kokemukset. Tuen ja kannustan lastani näiden tunteiden käsittelyssä ja kilpaurheilijaksi kasvamisen prosessissa.
• En arvostele negatiiviseen sävyyn tuomareita, valmentajia tai muita urheilijoita kilpailun aikana tai sen jälkeen ja annan omalla käytökselläni positiivien roolimallin lapsille.
• Osallistun valmennussäännön mukaisesti seuran talkootoimintaan ja tarjoudun talkooavuksi kisajärjestelyihin ja muuhun seuratyöhön.
• Tarjoan valmentajille kyydin kilpailu- ja leirimatkoille.
Valmentajien ja ohjaajien pelisäännöt
• Valmentajalla on vastuu omasta käytöksestä̈ ja siitä, ettei loukkaa, aiheuta mielipahaa tai muuten epäasiallisesti kohtele muita voimistelutoimijoita, kuten voimistelijoita, muita valmentajia tai vanhempia.
• Valmentajien ja ohjaajien toimintaa ohjaavat voimistelun eettiset periaatteet sekä Voimisteluliiton lasten voimistelun linjaus.
• Valmentaja kohtelee kaikkia voimistelijoita tasapuolisesti.
• Valmentajan vastuulla on turvata lapsen kasvu ja kehitys harjoittelussa. Lapsen kehoa ei tule kritisoida.
• Valmentajalla on oikeus saada tietoa voimistelijan terveydestä, mikäli sillä on vaikutusta harjoitteluun.
• Valmentaja edistää valmentajan ja voimistelijan välistä vuorovaikutusta ja pitää yllä positiivista ja oppimismyönteistä ilmapiiriä.
• Valmentaja suunnittelee kilpailuohjelmat niin, että lapsella on mahdollisuus kokea hallinnantunnetta osaamisestaan ja ohjelma rakennetaan lapsen ikätasolle sopiviin teemoihin, musiikkeihin ja liikekieleen.
• Valmentajat päättävät voimistelijalle sopivan harjoitteluryhmän sekä oikean kilpailutason yhdessä voimistelijan ja huoltajan kanssa.
• Valmentajat huolehtivat ajantasaisesta informaatiosta vanhemmille harjoitteluun ja kilpailuihin liittyen.
• Valmentajat huolehtivat, jokaisella tunnilla valmentajalla tai ohjaajalla on pääsy vanhempien yhteystietoihin (myös sijaisilla).
• Valmentaja osaa tunnistaa epäasiallisen käytöksen ja osaa puuttua siihen sekä viedä tarvittaessa tapauksen eteenpäin, esimerkiksi seurajohdon tietoisuuteen.
• Valmentaja osaa pyytää tarvittaessa apua ja tukea työnantajalta.
• Valmentajan vastuulla on käydä keskustelua voimistelijan kanssa, mikäli jokin liike vaatii avustusta turvallisuuden takia. Turvataitojen läpikäyminen kuuluu valmentajan tehtäviin.
• Tunnelma harjoitussalilla tulee olla hyväksyvä. Hyvä ilmapiiri rakentuu lämpimästä ja turvallisesta kohtaamisesta, kannustamisesta ja oppimisen tukemisesta. Valmentajat ovat lasta varten, ei toisinpäin.
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Seura pyrkii tukemaan lasten mahdollisuutta tasavertaiseen harrastamiseen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Perheiden on mahdollista hakea taloudellista tukea ryhmiin, joiden kuukausihinta on alle 50€, eli harrasteryhmiin. Tukihakemuksen voi täyttää https://www.elisejarvenpaa.fi/tuki-harrastusmaksuihin/.
Tällä hetkellä seura ei valitettavasti pysty myöntämään tukea kilpaileville voimistelijoille valmennusmaksuihin. Kilpailevia voimistelijoita seura tukee kustantamalla suurimman osan kilpailuista seuralle tulevista maksuista, jotta kilpailuihin osallistuminen ei tulisi perheille kohtuuttoman kalliiksi.
Antidoping
Seura ja sen jäsen sääntöjen mukaan sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä ja Kansainvälisen lajiliiton antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Olympiakomitean antidopingsäännöstöjä.
Ympäristö ja ilmasto
Harjoitukset järjestetään pääsääntöisesti kaupungin kouluilla, mikä mahdollistaa lähellä asuvien harrastajien kulkemisen harjoituksiin kävellen tai pyörällä. Seuran matkustussäännön mukaisesti kilpailu-, leiri- ja koulutusmatkat pyritään tekemään pääsääntöisesti kimppakyydeillä.
Seuran voimistelijoita suositellaan seuravaatteiden ja välineiden kierrättämisessä ja seuran omien tapahtumien yhteydessä järjestetään kirppikset, seura myös ylläpitää Facebookissa seurakirppistä. Valmentajat suhtautuvat myönteisesti kilpailuasujen kierrättämiseen eivätkä vaadi kilpailuohjelman mukaista pukusuunnittelua. Harjoituksissa ei vaadita yhdenmukaista pukeutumista tai pukeutumista seuravaatteisiin. Kilpailutapahtumissa ja näytöksissä suositaan uudelleenkäytettäviä somisteita ja vältetään kertakäyttötuotteita.